Väärä diagnoosi
- Ei tässä nilkassa mitään repeämää ole, kiireisen oloinen ortopedi sanoo Töölön sairaalan poliklinikalla.
- Ei vai? Edellinen lääkäri kyllä totesi sellaisen magneettikuvista kuukausi sitten ja antoi lähetteen tänne leikkaukseen. Se on ollut kipeä siitä asti, soperran epäuskoisesti.
- Ei ole repeämää, eikä tässä leikkausta tarvita. Nivelsiteet ovat vain venähtäneet pahasti, ortopedi sanoo hoitajan nyökytellessä vieressä.
Tunnen oloni petetyksi ja nöyryytetyksi. Olen siis kuukauden päivät ollut siinä uskossa, että puukkoa tulee. Ja sitten ei tulekaan. Sen pitäisi olla tietenkin hyvä asia, mutta erilaiset diagnoosit hämmentävät.
- No, mitä tässä pitäisi sitten tehdä että saisin jalan kuntoon?
- Vaihda lajia. Kun ikääkin on tuon verran, niin voisi olla aika kokeilla jotain keveympää. Esimerkiksi kuntopyörällä ajamista, ortopedi pamauttaa ilman hymyn häivää ja katse kertoo, että tuossa takana on ovi, kiitos ja näkemiin.
Poistun ulos marraskuiseen harmauteen mieli maassa. Kuntopyörä? Sanoiko hän todella niin minulle, 37-vuotiaalle koko ikänsä liikkuneelle? Ymmärrän kyllä, että futsal ei ole hyväksi ennestään herkille nilkoilleni, mutta en suostu hyväksymään että tulevaisuuteni on todella jonkin kuntopyörän satulassa.
Autoon päästyäni soitan arvostetulle urheilulääkärille Tapio Kalliolle. Haluan kolmannen mielipiteen. Saan ajan jo seuraavalle päivälle. Seuraavan yön nukun todella huonosti.
***
Kallio on ensimmäinen lääkäri, joka tutkii nilkkani perusteellisesti. Hän hymähtää epäuskoisesti kuultuaan Töölön sairaalan ortopedin kehotuksen siirtyä kuntopyöräilyn kaltaisiin liikuntamuotoihin.
- Siihen tuskin on vielä syytä.
Uusistakaan magneettikuvista ei löydy repeämää. Saan passituksen fysioterapeutille sekä nilkan nivelsiteitä voimistavia ohjeita.
Sitkeällä kuntoutuksella ja erikoispohjallisilla nilkkani paranee. Kevään korvalla palaan futsalin pariin ja jatkan vuotta aikaisemmin löytämääni polkujuoksua. Futsalin jälkeen jalat ovat yhä tuon tuostakin kipeät, mutta polkujuoksu ei rasita niitä samalla tavalla. Päinvastoin, nivelsiteet vahvistuvat epätasaisella alustalla juostessani.
Samana syksynä, 11 kuukautta "kuntopyörä-diagnoosin" jälkeen, juoksin Vaarojen maratonilla Kolilla. Nilkka ei vaivannut edes Ryläyksen hurjan teknisessä maastossa. Ihastelin suu ammollani luontoa ja nautin maitohapoista - niin hullulta kuin se kuulostaakin.
Tuon ensimmäisen Vaarojen maratonin jälkeen olen juossut tähän päivään mennessä toistakymmentä vähintään maratonin pituista polkujuoksukisaa, parikymmentä puolimaratonia ja lukuisia lyhyempiä matkoja. Vaikka vuosirenkaita tulee koko ajan lisää, olen kehittynyt joka vuosi.
Ja minä tykkään myös kuntopyörällä ajamisesta. Se säästää jalkoja iskutukselta ja kuuluu erityisesti talvisin viikko-ohjelmaani.
***
Tämä muisto kuuden vuoden takaa tuli mieleeni viimeksi tänään Torronsuon kansallispuistossa, jossa järjestettiin Mennään metsään -polkujuoksukiertueen järjestyksessään neljäs yhteislenkki. Joku osallistujista valitteli ettei voi juosta enää asfaltilla polviensa takia, mutta metsäpoluilla hän kokee nuortuneensa vuosia. Vastaavia tarinoita olen kuullut kymmeniä kertoja.
Polkujuoksu, -kävely, suunnistus, metsäparkour ja vaikkapa keppihevosilla ratsastaminen sopivat kaikenikäisille. Jotkut nauttivat yksin olosta ja hiljaisuudesta, toinen haluaa kuunnella musiikkia ja kolmas viihtyy parhaiten yhteislenkeillä. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa nauttia liikunnan ja luonnon endorfiineistä.
Metsään voi mennä myös ihmisen parhaan ystävän kanssa. Helatorstaina siihen tarjoutuu erikoinen mahdollisuus, kun Liesjärven kansallispuistossa järjestetään Musti Run -niminen tapahtuma.
Ei, kyseessä ei ole Sami Jauhojärven kunniaksi perustettu juoksutapahtuma, vaan tilaisuus lähteä metsäpoluille koirien kanssa tai ilman. Ylen yhteislenkki starttaa tuttuun tapaan klo 11 ja ilmoittautuminen on auki osoitteessa yle.fi/mennäänmetsään
Samana päivänä vietetään myös valtakunnallista Unelmien liikuntapäivää. Kyseessä on kaikenlaisen liikkumisen kokeilupäivä, ja mukana on jo yli 600 tapahtumaa ympäri maan. Joko sinä olet mukana?
- Ei vai? Edellinen lääkäri kyllä totesi sellaisen magneettikuvista kuukausi sitten ja antoi lähetteen tänne leikkaukseen. Se on ollut kipeä siitä asti, soperran epäuskoisesti.
- Ei ole repeämää, eikä tässä leikkausta tarvita. Nivelsiteet ovat vain venähtäneet pahasti, ortopedi sanoo hoitajan nyökytellessä vieressä.
Tunnen oloni petetyksi ja nöyryytetyksi. Olen siis kuukauden päivät ollut siinä uskossa, että puukkoa tulee. Ja sitten ei tulekaan. Sen pitäisi olla tietenkin hyvä asia, mutta erilaiset diagnoosit hämmentävät.
- No, mitä tässä pitäisi sitten tehdä että saisin jalan kuntoon?
- Vaihda lajia. Kun ikääkin on tuon verran, niin voisi olla aika kokeilla jotain keveympää. Esimerkiksi kuntopyörällä ajamista, ortopedi pamauttaa ilman hymyn häivää ja katse kertoo, että tuossa takana on ovi, kiitos ja näkemiin.
Poistun ulos marraskuiseen harmauteen mieli maassa. Kuntopyörä? Sanoiko hän todella niin minulle, 37-vuotiaalle koko ikänsä liikkuneelle? Ymmärrän kyllä, että futsal ei ole hyväksi ennestään herkille nilkoilleni, mutta en suostu hyväksymään että tulevaisuuteni on todella jonkin kuntopyörän satulassa.
Autoon päästyäni soitan arvostetulle urheilulääkärille Tapio Kalliolle. Haluan kolmannen mielipiteen. Saan ajan jo seuraavalle päivälle. Seuraavan yön nukun todella huonosti.
***
 |
- Siihen tuskin on vielä syytä.
Uusistakaan magneettikuvista ei löydy repeämää. Saan passituksen fysioterapeutille sekä nilkan nivelsiteitä voimistavia ohjeita.
Sitkeällä kuntoutuksella ja erikoispohjallisilla nilkkani paranee. Kevään korvalla palaan futsalin pariin ja jatkan vuotta aikaisemmin löytämääni polkujuoksua. Futsalin jälkeen jalat ovat yhä tuon tuostakin kipeät, mutta polkujuoksu ei rasita niitä samalla tavalla. Päinvastoin, nivelsiteet vahvistuvat epätasaisella alustalla juostessani.
Samana syksynä, 11 kuukautta "kuntopyörä-diagnoosin" jälkeen, juoksin Vaarojen maratonilla Kolilla. Nilkka ei vaivannut edes Ryläyksen hurjan teknisessä maastossa. Ihastelin suu ammollani luontoa ja nautin maitohapoista - niin hullulta kuin se kuulostaakin.
Tuon ensimmäisen Vaarojen maratonin jälkeen olen juossut tähän päivään mennessä toistakymmentä vähintään maratonin pituista polkujuoksukisaa, parikymmentä puolimaratonia ja lukuisia lyhyempiä matkoja. Vaikka vuosirenkaita tulee koko ajan lisää, olen kehittynyt joka vuosi.
Ja minä tykkään myös kuntopyörällä ajamisesta. Se säästää jalkoja iskutukselta ja kuuluu erityisesti talvisin viikko-ohjelmaani.
***
 |
| 5.5. järjestetty Torronsuon yhteislenkki kulki pitkospuita pitkin komeissa maisemissa. Mukana oli noin 50 osallistujaa. |
Tämä muisto kuuden vuoden takaa tuli mieleeni viimeksi tänään Torronsuon kansallispuistossa, jossa järjestettiin Mennään metsään -polkujuoksukiertueen järjestyksessään neljäs yhteislenkki. Joku osallistujista valitteli ettei voi juosta enää asfaltilla polviensa takia, mutta metsäpoluilla hän kokee nuortuneensa vuosia. Vastaavia tarinoita olen kuullut kymmeniä kertoja.
Polkujuoksu, -kävely, suunnistus, metsäparkour ja vaikkapa keppihevosilla ratsastaminen sopivat kaikenikäisille. Jotkut nauttivat yksin olosta ja hiljaisuudesta, toinen haluaa kuunnella musiikkia ja kolmas viihtyy parhaiten yhteislenkeillä. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa nauttia liikunnan ja luonnon endorfiineistä.
Metsään voi mennä myös ihmisen parhaan ystävän kanssa. Helatorstaina siihen tarjoutuu erikoinen mahdollisuus, kun Liesjärven kansallispuistossa järjestetään Musti Run -niminen tapahtuma.
Ei, kyseessä ei ole Sami Jauhojärven kunniaksi perustettu juoksutapahtuma, vaan tilaisuus lähteä metsäpoluille koirien kanssa tai ilman. Ylen yhteislenkki starttaa tuttuun tapaan klo 11 ja ilmoittautuminen on auki osoitteessa yle.fi/mennäänmetsään
Samana päivänä vietetään myös valtakunnallista Unelmien liikuntapäivää. Kyseessä on kaikenlaisen liikkumisen kokeilupäivä, ja mukana on jo yli 600 tapahtumaa ympäri maan. Joko sinä olet mukana?
Kommentit
Lähetä kommentti