Selkävoitto Bodom Trailista

Tässä kuvassa tiivistyy oleellisin: muutama kilometri jäljellä maaliin ja itseluottamus on löytynyt. Kuva: @onevisionfi

Myönnetään, minulla on kova kilpailuvietti. Vihaan häviämistä. Tosin voittaminen ei ole enää niin tärkeää kuin joskus nuorempana, jolloin lautapelissä kakkoseksi jääminen kismitti vielä monta päivää myöhemmin. Nykyisin, näin kypsässä iässä, osaan kontrolloida voitonjanoani paremmin.

Yleensä viimeistään kilpailunumeron kiinnittäminen saa adrenaliinini koholle. Bodom Trailissa näin ei käynyt. Lähtöviivalle asteli tällä kertaa mietteliäs ja keskittynyt kaveri. Olin epävarma omasta kunnostani.

Syyt juontavat alkutalveen, tarkalleen ottaen tammikuun neljänteen päivään. Silloin sain pahan noidannuolen kesken bussimatkan. Siitä alkoi kivulias ja hidas toipuminen kohti normaalia liikkumista. Viikkotolkulla särkylääkkeitä, venyttelyä, hierontaa. Vähitellen myös uintia ja lopulta hiihtoa, jonka löysin yli 15 vuoden tauon jälkeen.

Hiihdin nuoruudessani kilpaa Saloisten Reippaan väreissä. Juuri kun aloin kehittyä ja päästä ikäluokassani piirin parhaimpien tasolle, lopetin ja keskityin futikseen ja keilaamiseen. Kyllä, harrastin myös keilausta kultaisella 90-luvulla ja jahtasin tosissani jokaisen keilaajan unelmasarjaa. Pääsin parhaimmillani kahden kaadon päähän (ennätyssarja 279).

Niin se hiihto. Liekö keski-ikäistymistä, mutta hiihto toi kipeän talven keskelle valoa. Vaimonikin hurahti vanhaan rakkauteensa ja yhdessä sivakoimme kaikki viikonloput aina siihen asti kun ladut sulivat alta pois. Hiihto yhdessä voimaharjoittelun kanssa palautti vähitellen selkäni täyteen loistoonsa ja seitsemän viikkoa dramaattisen bussireissun jälkeen olin täysin tolpillani. Mutta olin menettänyt lähes kaksi kuukautta juoksuharjoittelustani.

Ennen selkävammaa olin jo siirtymässä tehoharjoitteluun kolmen kuukauden määräharjoittelun jälkeen. Nyt pohjien tekeminen piti aloittaa uudelleen. Aluksi tunnustellen ja 10-15% viikkolisäyksin. Vauhtikestävyysharjoittelu painottui lähinnä reippaisiin suunnistustreeneihin ja muutamaan yksittäiseen vauhtileikittelyyn. Mäkitreenit korvasin jalkakyykyillä, maastavedolla ja askelkyykyillä.

Ei siis ihme, että Bodomin lähtökiihdytyksessä päässä risteili monta kysymysmerkkiä. Olin kuitenkin kaikkien vaikeuksien jälkeen päässyt mukaan yhteen suosikkikisoistani, joten päätin toteuttaa suunnitelmaani: rennosti nauttien ja loppua kohti tasaisesti kiristäen.

Tämä oli kolmas juoksuni Bodomilla. Kahdella aiemmalla kerralla olin alittanut kahden tunnin rajan 21 kilometrin matkalla. Ennätykseni oli vuonna 2017 juoksemani 1.49.45, millä sijoituin 426 miehen joukossa 29:nneksi. Nyt en uskaltanut asettaa tulostavoitetta, vaan olin antanut itselleni luvan kaartaa maaliin 12 kilometrin jälkeen, jos siltä tuntuisi.

Ennätysjuoksussani viiletin ensimmäisen kilometrin 3:45-vauhtia. Nytkin kärkijuoksijat lähtivät liikkeelle kuin tykin suusta. Toni Valido alkoi paukuttaa kolmosen kilsoja ja sai peräänsä Henri Ansion, Antti Parjanteen ja kumppanit.

Itse valitsin hiekkatiellä vasemman reunan, koska reitin ensimmäiset käännökset ja kaarteet tulevat sille puolelle. Siinä oli hyvä juosta ja koitin olla välittämättä molemmilta puoliltani (jopa pientareen kautta) ohitse kiiruhtavista juoksijoista. Moni sortuu muiden peesissä joka vuosi ylivauhtiin - niin nytkin. Ensimmäinen kilometri taittui 4.15-vauhtia ja siirtyessämme kapealle polulle arvelin olevani sijojen 50-60 paikkeilla.

Löydätkö numeron 1315? Hakeuduin lähtökiihdytyksessä vasempaan reunaan, koska siellä juostessa ei tule ylimääräisiä metrejä. Kuva: Poppis Suomela @poppissuomela

Poluilla juokseminen on vahvuuteni, olenhan tehnyt sitä ympäri vuoden jo kahdeksan vuoden ajan. Ohittelin seuraavien kilometrien aikana lukuisia kanssakilpailijoita, joiden polkutekniikka ei ollut vielä kunnossa. Liian pitkiä askeleita tai turhia sivuttaisliikkeitä.

Ensimmäinen 12 kilometrin lenkki oli erittäin kuivassa ja siten myös nopeassa kunnossa. Kiittelin mielessäni tossuvalintaani: Inov-8:n X-talon 212:t on kuin tehty vauhdikkaaseen juoksuun teknisessä maastossa. Niiden pito ei kallioilla ole ihan priimaa, mutta vastineeksi ne pumppaavat kastuessaan nopeasti veden pois. Koin tämän omakohtaisesti ensimmäisen kerran seitsemän kilometrin kohdalla, kun toinen jalkani upposi nilkkaa myöten suohon. Vedenpitävien sukkien ansiosta varpaat pysyivät lämpiminä.

Kellotin tasaisesti noin viiden minuutin kilometrejä. Jalat tuntuivat vahvoilta ja hengitys oli helppoa. Edellinen viikko oli ollut harjoituksellisesti raskas: kuusi treeniä, joista viisi juoksua. Kilometrejä kertyi viikon aikana "vain" 80, mutta harjoitteet olivat monipuolisia. Bodom-viikon otin sitten kevyesti ja pudotin treenitunnit puoleen. Perjantaina tein kuntopyörällä intervallityyppisen treenin, joka sisälsi kymmenen kappaletta minuutin pituista kiihdytystä anakynnyksellä.

Ennätysjuoksussani kiersin eka lenkin hieman alle tuntiin. Samoin nytkin. Muutaman edelläjuoksijan kaartaessa maaliin otin vasemman kaistan ja jatkoin päättäväisesti toiselle, 9 kilometrin lenkille. Vilkuttelin iloisesti maalialueella näkemilleni tutuille. Kannustus antaa kummasti lisävoimaa.

Olin jo etukäteen päättänyt, etten tuhlaa arvokkaita sekunteja huolloissa. Ensimmäisen huollon ohi juoksin pysähtymättä, ja 12 km:n huoltoon olin varannut itselleni oman "lötköpullon". Nappasin sen pöydältä ja siemaisin parilla hörpyllä järjestäjien tarjoaman urheilujuoman. Tämä varikkokäynti kesti tuskin kymmentä sekuntia.

Toinen lenkki on fyysisesti ensimmäistä raskaampi. Siitä pitävät huolen lukuisat pehmeät suot, kiduttavan loivat mutta pitkät nousut sekä lampien teknisesti vaativat rantapolut. Laskin mielessäni, että jos selviän toisesta kierroksesta 50 minuutissa, olen lähellä ennätystäni.

Jo ensimmäiset nousut Pirttimäen jälkeen osoittivat, että vyöllä oli liian vähän mäkitreeniä. Etureidet hapottivat turhan helposti ja muutama jyrkempi nousu piti kivuta power walk -tyylillä. Siemailin geeliä vartin välein ja se auttoi pitämään olon energisenä. Otin kiinni edelläni menneen muutaman juoksijan ryhmän ja asetuin sen hännille.

17 kilometrin kohdalla muutama ryhmässä ollut alkoi osoittaa väsymisen merkkejä, ja menin heidän ohitseen. Eräässä mutkassa toimitsija huuteli sijoituksia ja hänen laskujensa mukaan olin noin 40:ntenä. Ryhmässämme ollut Yvonne Gunell oli siinä vaiheessa naisten sarjassa toisena, ja hän myös piti paikkansa loppuun saakka.

18 kilometrin kohdalla tulimme Sulalammen eteläpuolelle. Edelläni juossut kaatui ja parkaisi nilkkansa muljahtaneen. Pysähdyin ja vedin häneltä kengän pois jalasta. Talutin hänet Sulalammen rantaan. Kun hän sai jalkansa kylmään veteen, hän huikkasi pärjäävänsä ja kehotti minua jatkamaan matkaani. Koska tilanne ei näyttänyt pahalta, säntäsin muiden perään. Näin jälkikäteen ajatellen minun olisi pitänyt kysyä hänen kilpailunumeronsa, jotta olisin voinut ilmoittaa sen toimitsijoille viimeistään maalissa. Toivottavasti jalka ei mennyt pahasti.

Tuon episodin aikana kadotin näköyhteyden ryhmään, jonka kanssa olin taittanut matkaa. Lisäsin höyryä ja muutaman minuutin kuluttua sain taas tuttuja selkiä näkökenttääni. Kilpailuviettini heräsi ja aloitin raivoisan parin kilometrin pituisen loppukirin.

Vedin kivikkoiset, mutta tutut alamäet riskillä. Lukuisista lenkeistä näillä poluilla oli nyt hyötyä. Tiesin mitä seuraavan mutkan tai mäen takana odotti. Saavutin ensimmäisen juoksijan ja toteutin vanhaa sääntöä: kun otat jonkun kiinni, älä jää peesiin vaan mene heti ohi. Sitten sain kiinni toisen, kolmannen ja neljännen.

Vajaa kilometri ennen maalia reitti tulee polulta hiekkatielle. Näin edessäni vielä kaksi juoksijaa ja laitoin All-in. Kuulin takaani askelia ja raskasta hengitystä ja tiesin että joku muukin oli intoutunut kiriin.

Viimeisen alamäen lopussa saavutin ensimmäisen karkulaisen. Vilkku päälle ja heippa. 50 metrin päässä näkyi seuraava kohde. Jäljellä oli vielä pieni mäki ennen loppusuoraa. Rynnistin silmät puoliummessa eteenpäin ja tein mäen päällä viimeisen ohitukseni. Haistoin ruohikon tuoksun ja näin maaliviivan. Viimeinen spurtti ja heittäytyminen selälleen maahan. Urheilu on parasta huumetta.

Aika 1.50.56. Sijoitus 38/431. Jäin ennätyksestäni runsaan minuutin. Se ei haitannut ollenkaan. Olin voittanut suurimman peikkoni: epävarmuuteni omista kyvyistäni.

Bodom Trailin järjestelyt olivat jälleen viimeisen päälle. Kiitos kaikille lähes sadalle talkoolaiselle! Saman organisaation järjestämä Nuuksio Classic on vuorossa syyskuussa ja sinne mieli tekisi jo viidennen kerran "perusmatkalle" eli maratonille.

Sitä ennen on kuitenkin vuorossa lappujuoksuja pohjoisessa. Ensin suunnataan NUTS Karhunkierrokselle, jossa ohjelmassani on 34 km:n koitos. Seuraavat pari viikkoa kerätään voimaa jalkoihin kestämään erityisesti viimeiset seitsemän kilometriä.

KK:n jälkeen tarkoitus olisi juosta kotikisassa Raahe Trail Runissa. Tarjolla on eittämättä yksi Suomen tasaisimmista polkupuolimaratoneista tai viime vuonna lanseerattu 31 km hienoilla neulaspoluilla. Siitä sitten ajatukset hiljalleen kohti NUTS Pallas Yllästä ja siellä odottavaa kolmeseiskaa.

Bodom Trailin tulokset

Kovat on kovia. Kisan kakkonen Ivan Bogdanov (vas.), uuden reittiennätyksen tehnyt Henri Ansio ja Bodom Doublen voittaja Antti Parjanne. Kuva: Marko Krapu