Ohi, vasen!

Sää oli mitä parhain ulkoiluun.

- Hyvää aamupäivää myös täältä ohjaamosta, tässä kapteeninne. Olemme nyt edenneet 60 mailia Helsingistä ja joudun ikäväkseni ilmoittamaan, että siipien jäänsulatusjärjestelmässä on jotain vikaa. Joudumme palaamaan takaisin Helsinki-Vantaalle. Pahoittelen tätä, mutta turvallisuus ennen kaikkea.

Naks. Selkärangastani kuuluva ääni on enemmän symbolinen, mutta kertoo oleellisen. Huolellinen suunnitelmani on pettänyt.

Myönnetään, olin ottanut tietoisen riskin varatessani aikoinani aamulennon Kuusamoon. Aikataulussa ei ollut varaa muuttujille. Olin laskenut, että olen kaiken mennessä putkeen perillä Juuman lähtöpaikalla noin klo 12. Siinä olisi vielä ruhtinaalliset 30 min aikaa 34 kilometrin matkan lähtöön.

Teknisen vian ja koneen vaihdon aiheuttaman viivästyksen seurauksena en millään ehtisi ajoissa omaan lähtöryhmääni. Hyvä, jos ehtisin ylipäänsä koko kisaan. Katselen ikkunasta sateisen harmaata näkymää ja kaivan voileivän ja banaanin kassistani. Syödään sitten.

***

Juumassa monen mutkan jälkeen hieman ennen klo 14:n lähtöä.

Finnairin ATR 72-500:n pyörät koskettavat Kuusamon pienen lentokentän kiitorataa hieman ennen kello yhtä. Pikavauhtia autovuokraamoon, kaara alle ja kohti Juumaa.

Olen saanut seuraa Simo Pätäristä, kokeneesta polku- ja ultrajuoksijasta, joka niin ikään oli suunnitellut tekevänsä pikakeikan Karhunkierrokselle. Seura piristää mielialaani hieman. Tilannetta helpottaa myös tieto siitä, että numerolaput odottavat meitä lähdössä - kiitos ajanotosta vastaavan Jouko Kaarteenahon.

Saamme auton parkkiin Juuman lähtöalueen viereen kello 13.37. Seuraava lähtö starttaa kahdelta ja päätämme tähdätä siihen. Yöllä alkanut tihkusade jatkuu yhä. Lämpötila on hädin tuskin plussan puolella.

Kun saan juoksukamat ylleni ja varusteet pakattua, on lähtöön enää alle kymmenen minuuttia. Se niistä alkulämmittelyistä. En voi olla ajattelematta, että A-ryhmä on ollut matkalla jo kohta 1,5 tuntia. Siellä olisi ollut mielenkiintoisia peesejä tarjolla.

Nyt edessä on mitä ilmeisemmin soolojuoksu.

***

Säntäsin lähtöryhmäni kärkeen heti ensimmäisillä metreillä. Kuva: Tarja Bonde Jensen

Juuman lähtöpaikkaa on muutettu viime vuodesta noin kilometri kauemmaksi. Tällä haluttiin välttyä ruuhkilta ensimmäisellä riippusillalla.

Pinkaisen heti startista keulille. Alkumatka on asfalttia ja haluan ehtiä ensimmäisenä Pienen Karhunkierroksen kapealle ja tekniselle polulle. Mennään metsään -jengin kannustus antaa voimia. Heidän lähtönsä on vasta puolen tunnin päästä.

Juoksen ensimmäisen kilometrin neljään minuuttiin ja polulle päästyäni pudotan hieman vauhtiani. Päätän noudattaa laatimaani vauhdinjakoa siitä huolimatta, että saan tehdä nyt töitä yksin. Ensimmäinen kymppi 53-55 minuuttiin ja puolimaraton kahteen tunniin. Silloin minulla olisi mahdollisuudet tavoiteaikaani eli 3.30-3.40 paikkeille.

Ensimmäiset kilometrit menevät ylhäisessä yksinäisyydessä. Vain punaiset merkkiliput kertovat, että samoilla poluilla juoksee tänään 3000 muutakin osallistujaa.

Neljän kilometrin kohdalla joku samasta lähtöryhmästä saavuttaa minut ja jää peesiin. Pohkeeni tuntuvat hieman tahmeilta. Varmaan alkuviikon kova hieronta tuntuu niissä vielä. Luotan siihen, että jäykkyys on ohimenevää.

Puolivälissä Pientä Karhunkierrosta samalle reitille tulevat myös 55:n, 83:n ja 166 km:n taivaltajat. Ja sen huomaa. Poluilla on välittömästi tungosta. Tuoreilla jaloilla matkavauhtini on selvästi muita kovempi. Tästä alkaa ohittelu, joka jatkuu maaliin saakka.

***

Henkeni salpautuu. Olen lähestymässä Pienen Karhunkierroksen viimeistä riippusiltaa ja näky edessäni on lohduton. Pitkä jono kiemurtelee pitkospuilla kymmenien metrien päässä sillasta.

Väki seisoo ihmeen tyynenä jonossa. Ja miksi ei seisoisi, koska muuta ei voi. Sillalle voi ottaa vain tietyn määrän ihmisiä kerralla, eikä siinä saa juosta. Vasta kisan jälkeen selviää, että liikenteenohjaus sillalla oli epäonnistunut.

Odottelu turhauttaa, altistaa kylmyydelle ja estää pahimmillaan ennätystavoittelun tai hyvän sijoituksen. Teen ratkaisuni ja lähden ohittamaan jonoa pitkospuiden vierestä. Pyytelen anteeksi, anon ohituslupaa, kiitän tilaa antavia. Muutama muu seuraa esimerkkiäni.

Haluan esittää vilpittömän anteeksipyyntöni, jos joku koki tilanteessa mielipahaa. Näin jälkikäteen ajateltuna minun olisi pitänyt vaihtaa viimeistään tuossa vaiheessa retkeilymoodiin. Mutta olin siinä uskossa, että hyvä sijoitus on yhä mahdollinen. Enkä todellakaan tiennyt että vain 83 km:n osallistujilla oli virallinen ohitusoikeus.

Loppumatkan ensimmäiseen huoltoon asti huutelen kahta sanaa: "ohi" ja "vasen". Ihailtavan moni tuntee etiketin ja väistää polun reunaan. Menoni on vauhtileikittelyä parhaimmillaan. Portaissa ja ylämäissä vauhti tyssää lähes kokonaan.

Kuin ihmeen kaupalla selvitän ensimmäisen kympin 55 minuuttiin. Jatkuva ohittelu on kuitenkin vienyt paljon ylimääräistä energiaa. Kävelen huoltopisteen läpi ripeästi ja kahmin mukaani banaanin, keksin ja hieman suklaata.

***

Olo on mietteliäs maalissa. Kuva: Onevision / Juha Saastamoinen

Ensimmäisen huollon jälkeen alkaa pääosin tasainen, mutta maisemiltaan tylsähkö osuus Konttaiselle asti. Pyrin pitämään yllä noin 5.45 min/km -vauhtia. 14 kilometrin kohdalla saan seurakseni vatsakrampit, jotka ovat minulle harvinaisia. Olen ottanut geeliä 20 minuutin välein ja urheilujuomaa 1-1,5 desiä vartin välein, mutta jostain syystä imeytyminen ei ole täydellistä. Voiko syy olla suklaassa?

Hidastan hieman vauhtia seuraaviksi kilometreiksi ja käytän jo lapsena oppimaani hengitystekniikkaa. Nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Se rentouttaa palleaa. Vartin päästä akuutein kipu hellittää ja saan taas koneeni käyntiin.

20 kilometriä täyttyy tasan kahdessa tunnissa. Olen lähes aikataulussani. Jatkuva ohittelu on kuitenkin yllättävän raskasta. Juoksun rentous kärsii väkisinkin. Pahimpia ovat ala- ja ylämäet, sillä niissä ei meinaa millään löytyä sopivaa ohituskaistaa. Kello käy armottomasti.

Viimeiseen huoltoon (28 km) saapuessani joudun myöntämään, että tavoiteaikani on lipunut ulottumattomiin. Se lannistaa minut henkisesti. Kun on treenannut jotain tiettyä tavoitetta varten määrätietoisesti monta kuukautta, on vaikea löytää lohtua jostain kakkostavoitteesta.

Kaivan sauvat repustani. Olin miettinyt pitkään niiden mukaanottamista, mutta huoleni osoittautuu turhaksi. Sauvat osoittautuvat kullanarvoisiksi. Vaikka enimmät menohaluni ovat jo menneet, sauvojen ansiosta loppumatkani saa uutta inspiraatiota.

Sauvojen ansiosta jatkan ohittelua Valtavaaran nousuissa. Harjoittelen erilaisia nousutyylejä: vuorotahtia ja tasatyöntöä. Tasaisilla pätkillä ja alamäissä otan sauvat rennosti heilumaan sivuilleni ja vaihdan kevyeksi juoksuksi.

Suihkutaival oli pitkä, mutta sitä helpottivat nämä kyltit.

Valtavaaran huipulla suon itselleni pienen nautintotauon ja sysään kilpailuviettini lopullisesti syrjään. Kaivan huollosta mukaan ottamani mandariinit esille ja nautin ne Fazerin sinisen ja pähkinöiden kanssa. Tihkusade on taas voimistunut ja tuuli puhaltaa kylmästi. Mandariinit maistuvat taivaallisilta.

Tunkkaan loppumatkan reippaasti ja löydän ensimmäisen kerran päivän aikana iloisuuden. Olin tullut tekemään kovaa tulosta, mutta tämä ei ollut minun päiväni. Sen sijaan olen onnellinen, että saan jälleen olla Rukan upeissa maisemissa ja nauttia polkujuoksusta.

Ylitän maalilinjan ajassa 4.13.13 mietteliäänä kuten kuvasta näkyy. Uhkapelini aikataulujen kanssa ei onnistunut ja olen siltä osin kokemusta viisaampi. Ensi kerralla tulen tänne pidemmäksi aikaa.

Illalla istun jo tutussa lentokoneessa. Tällä kertaa pääsen ensimmäisellä yrityksellä perille. Yöksi kotiin.