Running Reporter Finland

Sää oli mitä parhain ulkoiluun. - Hyvää aamupäivää myös täältä ohjaamosta, tässä kapteeninne. Olemme nyt edenneet 60 mailia Helsingistä ja joudun ikäväkseni ilmoittamaan, että siipien jäänsulatusjärjestelmässä on jotain vikaa. Joudumme palaamaan takaisin Helsinki-Vantaalle. Pahoittelen tätä, mutta turvallisuus ennen kaikkea. Naks. Selkärangastani kuuluva ääni on enemmän symbolinen, mutta kertoo oleellisen. Huolellinen suunnitelmani on pettänyt. Myönnetään, olin ottanut tietoisen riskin varatessani aikoinani aamulennon Kuusamoon. Aikataulussa ei ollut varaa muuttujille. Olin laskenut, että olen kaiken mennessä putkeen perillä Juuman lähtöpaikalla noin klo 12. Siinä olisi vielä ruhtinaalliset 30 min aikaa 34 kilometrin matkan lähtöön. Teknisen vian ja koneen vaihdon aiheuttaman viivästyksen seurauksena en millään ehtisi ajoissa omaan lähtöryhmääni. Hyvä, jos ehtisin ylipäänsä koko kisaan. Katselen ikkunasta sateisen harmaata näkymää ja kaivan voileivän ja banaanin kassistani....

Tässä kuvassa tiivistyy oleellisin: muutama kilometri jäljellä maaliin ja itseluottamus on löytynyt. Kuva: @onevisionfi Myönnetään, minulla on kova kilpailuvietti. Vihaan häviämistä. Tosin voittaminen ei ole enää niin tärkeää kuin joskus nuorempana, jolloin lautapelissä kakkoseksi jääminen kismitti vielä monta päivää myöhemmin. Nykyisin, näin kypsässä iässä, osaan kontrolloida voitonjanoani paremmin. Yleensä viimeistään kilpailunumeron kiinnittäminen saa adrenaliinini koholle. Bodom Trailissa näin ei käynyt. Lähtöviivalle asteli tällä kertaa mietteliäs ja keskittynyt kaveri. Olin epävarma omasta kunnostani. Syyt juontavat alkutalveen, tarkalleen ottaen tammikuun neljänteen päivään. Silloin sain pahan noidannuolen kesken bussimatkan. Siitä alkoi kivulias ja hidas toipuminen kohti normaalia liikkumista. Viikkotolkulla särkylääkkeitä, venyttelyä, hierontaa. Vähitellen myös uintia ja lopulta hiihtoa, jonka löysin yli 15 vuoden tauon jälkeen. Hiihdin nuoruudessani kilpaa Saloist...

Nurmeksen saari Selkämeren kansallispuistossa oli yksi Mennään metsään -kiertueen kohteista. Kuva: Houman Taleghani Trick or treat, trick or treat. Give me something good to eat! On taas se ilta, kun ovikello soi enemmän kuin koko vuoden aikana yhteensä. Oven takaa löytyy kurkistelemasta mitä kauheimpia ilmestyksiä, mutta onneksi niistä pääsee eroon muutamalla makeisella. Marraskuun alku on minulle tyypillisesti vedenjakaja myös juoksuharjoittelussani. Tällöin alkaa pohjien luominen ensi vuotta varten. Tällä kertaa aloitan ah-niin-ihanan-peruskuntokauden hieman uudesta tilanteesta. Takana on puoli vuotta kestänyt Mennään metsään -kampanja, jossa kiersin kaikki maamme 40 kansallispuistoa ja järjestin lähes jokaisessa kaikille avoimet ja ilmaiset yhteislenkit. Ja olipahan setti! Ikimuistoinen kokemus, jonka muistan varmasti vielä rollaattoriakin pukkiessani. Kauniita maisemia, hienoja polkuja, uusia juoksufrendejä. Tätä kirjoittaessani palautekysely on vielä auki, mutta...