Niin valmis ja niin raakile

PROLOGI

Syyskuinen ilta on kietonut hämärän peittoonsa paitsi takapihaa reunustavan metsän myös mieleni. Italialaisen laatuliköörin tuoksun pitäisi rauhoittaa, mutta tuijotan vain jalkojani. 

Neljää mustaa varpaankynttä. Lihaskramppi vasemmassa nivusessa ei meinaa hellittää. Molemmat pohkeet laulavat sitä kuuluisaa hoosiannaa. Hiljaisuuden rikkoo ainoastaan niiskutus, kun estän nenänpäästä tippuvaa pisaraa putoamasta rinnalleni. Saamarin flunssa on uusimassa.

Tässäkö se oli, yli tuhannen harjoituskilometrin tulos? Tämäkö oli minun palkintoni Nuuksio Classicista?

AAMU

Saavun Siikarantaan hieman yhdeksän jälkeen. Täällä on muitakin. Ihmisten iloisuus ja jännitys tarttuvat minuun kuin kesäaamun usva pellolla.

Kas, tuossa lämmittelee Janne Mononen. Hiihtäjä, jonka rekordi polkujuoksukisoista on kunnioitettava. Viime vuonna hän nykäisi täällä voittoajaksi 3.13. Sitä ei kukaan ihan heti riko, ei edes hän itse. Pling Kilian Jornet, tervetuloa Nuuksioon!

Oma tavoitteeni on maltillisempi. Kaksi viikkoa sitten iskenyt flunssa tuntuu yhä kropassa ja unelma on liukunut 4.15:stä 4.30:een.

Jossain takaraivossa kummittelee kuitenkin ennen flunssaa Paloheinän poluilla juoksemani testilenkki: 20 kilometriä aikaan 1.45. Se oli niin helppoa! Nostan aurinkolasit silmilleni ja tähyilen josko taivaalla näkyisi juoksijan pilveä.

THE RACE

Teen ensimmäisen virheeni jo lähdössä. Ampaisen Janne Hietalan ja muiden kärkimiesten vauhtiin sillä seurauksella, että syke on anaerobisella tasolla Solvallaan asti. Tajuan tämän tosin vasta jälkikäteen dataa tutkiessani. Opetus: aloita maltilla.

Kohti Solvallaa hullun kiilto silmissä. 
Kuva: Ilkka Heinonen
Saavun Solvallan laskettelurinteen juurelle tunnin kohdalla. Kannustus on mahtavaa. Tulee mieleen Tour de France - jotkut katsojat hivuttautuvat lähes iholle ja pakottavat pysymään liikkeellä. Tunnen tekeväni jotain ainutlaatuista.

Huoltopisteellä huomaan toisen virheeni. Olen juonut liian vähän. Juomareppuuni mahtuu vain pari desiä lisänestettä. Niistän nenäliinan läpimäräksi. No, ainakin nesteet kiertävät.

Saavun puolimatkaan ajassa 2.15. Kohta saan kuulla olevani sijalla 68. Pitäisiköhän päästää joku edelleni, ajattelen hekotellen, mutta tahtomattani sanon sen myös ääneen. Hups.

Reitti on muuttunut teknisemmäksi ja km-vauhtini on hidastunut. Olen huolissani sykkeestäni. Se on liian korkealla (n.170) harjoituslenkkeihin verrattuna. Hidastan, vaikka en haluaisi.

26 km:n huollossa käytän viisi minuuttia perusteelliseen tankkaukseen. Unohdan kuitenkin ottaa suolatabletin. Mikko Peltola kiiruhtaa hyvävoimaisen näköisenä metsään. Puserran osan geelistä paidalleni sännätessäni hänen peräänsä.

28 kilometrin kohdalla kompastun kipeästi juurakkoon. Saan flashbackin: viime vuonna etureiteni kramppasi juuri tässä kohdassa. Silloin kävelin seuraavat viisi kilometriä ennen kuin hyppäsin raatotaksin kyytiin. Tänään en keskeytä!

Viimeisessä huollossa kaadan päälleni kauhallisen kylmää vettä. Piilolinssit pysyvät vain vaivoin paikoillaan. Yäk! Vaniljanmakuinen geeli oli virheostos. Pelkkä hajukin etoo. Kauhon kaksin käsin rusinoita ja hiilaritabletteja suuhuni.

37 kilometrin kohdalla kiristän vauhtia. Reidet sanovat oitis, että se on huono ajatus. Yritän ajatella iloisia asioita, mutta en keksi yhtään. Haaveilen maalista ja siitä että saan kaatua selälleni maahan. Tartun tähän mielikuvaan kuin hukkuva köyteen.

Maali. Kehitän etäisesti loppukiriä muistuttavan spurtin. Nostan käteni ilmaan. 4.53 ja risat. Haluaisin halata kaikkia.

Jostain nenäni eteen ilmestyy mikrofoni. NC:n puuhamies Terho Lahtinen haastattelee reportteria. Sönkötän jotain mukahauskaa. Sitten näen sen: vihreän nurmikkoalueen juomapisteen takana. Kuulen seireenien laulun ja kellahdan selälleni. 

Pasila, Porilaisten marssi!

EPILOGI

Peura säntää juoksuun vain parinkymmenen metrin päässä minusta. Sen meno on upeaa - niin fyysistä ja samalla niin sulavaa. Vain hetki ja se on kadonnut ryteikön toiselle puolelle. Jossain kukkuu käki.

Pudonneet lehdet ovat tehneet polusta mukavan pehmeän. Tossu kulkee kepeästi ja vain nivusessa tuntuva pieni arkuus muistuttaa muutaman viikon takaisesta maratonista. 

Illalla Matti Huutonen kertoo tv:ssä, että kesä on ohi. Juoksukausi kuitenkin jatkuu. Vaarojen maratonille on parasta pakata mukaan myös pipo ja hanskat. 

Koli, olen yhtä aikaa niin valmis ja vielä niin raakile.

Maali.
Kuva: Salla Lyytinen



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ohi, vasen!

Selkävoitto Bodom Trailista

Väärä diagnoosi