Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2014.

Ruska Open Air

Kuva
We're leaving together, but still it's farewell And maybe we'll come back, To earth, who can tell? Europen kestohittiä voi kuulla säännöllisesti muun muassa Rauman Lukon otteluissa Äijänsuolla, mutta maalilaulua väkevämmin se iskee selkäytimeen pimeässä syysillassa Kolin vaaroilla. Jos jossakin kilpailussa kannattaa olla viimeinen, niin se on Vaarojen maratonin ultramatkalla (86K). Tapahtuman perinteisiin kuuluu, että viimeisenä maaliin saapuva otetaan vastaan kuin voittaja konsanaan. Kun gps-seurannassa nytkähdellen liikkuvat pallot ilmestyvät hieman ennen yhtätoista viimeiseen nousuun, bilebändi sulkee hetkeksi mikrofoninsa, ja kymmenet oman urakkansa jo tunteja sitten päätökseen saaneet kerääntyvät kynttilöillä viitoitetulle maalialueelle. Kädet hakkaavat Final Countdownin  tahdissa, ja yhteisöllisyys on huipussaan.  Lopulta kaksi otsalamppua pilkistää pimeydestä ja väsyneet sankarit saavat kunnioitettavan urakkansa päätökseen.  Tätä se on. It