Running Reporter Finland

Nurmeksen saari Selkämeren kansallispuistossa oli yksi Mennään metsään -kiertueen kohteista. Kuva: Houman Taleghani Trick or treat, trick or treat. Give me something good to eat! On taas se ilta, kun ovikello soi enemmän kuin koko vuoden aikana yhteensä. Oven takaa löytyy kurkistelemasta mitä kauheimpia ilmestyksiä, mutta onneksi niistä pääsee eroon muutamalla makeisella. Marraskuun alku on minulle tyypillisesti vedenjakaja myös juoksuharjoittelussani. Tällöin alkaa pohjien luominen ensi vuotta varten. Tällä kertaa aloitan ah-niin-ihanan-peruskuntokauden hieman uudesta tilanteesta. Takana on puoli vuotta kestänyt Mennään metsään -kampanja, jossa kiersin kaikki maamme 40 kansallispuistoa ja järjestin lähes jokaisessa kaikille avoimet ja ilmaiset yhteislenkit. Ja olipahan setti! Ikimuistoinen kokemus, jonka muistan varmasti vielä rollaattoriakin pukkiessani. Kauniita maisemia, hienoja polkuja, uusia juoksufrendejä. Tätä kirjoittaessani palautekysely on vielä auki, mutta

- Ei tässä nilkassa mitään repeämää ole, kiireisen oloinen ortopedi sanoo Töölön sairaalan poliklinikalla. - Ei vai? Edellinen lääkäri kyllä totesi sellaisen magneettikuvista kuukausi sitten ja antoi lähetteen tänne leikkaukseen. Se on ollut kipeä siitä asti, soperran epäuskoisesti. - Ei ole repeämää, eikä tässä leikkausta tarvita. Nivelsiteet ovat vain venähtäneet pahasti, ortopedi sanoo hoitajan nyökytellessä vieressä. Tunnen oloni petetyksi ja nöyryytetyksi. Olen siis kuukauden päivät ollut siinä uskossa, että puukkoa tulee. Ja sitten ei tulekaan. Sen pitäisi olla tietenkin hyvä asia, mutta erilaiset diagnoosit hämmentävät. - No, mitä tässä pitäisi sitten tehdä että saisin jalan kuntoon? - Vaihda lajia. Kun ikääkin on tuon verran, niin voisi olla aika kokeilla jotain keveympää. Esimerkiksi kuntopyörällä ajamista, ortopedi pamauttaa ilman hymyn häivää ja katse kertoo, että tuossa takana on ovi, kiitos ja näkemiin. Poistun ulos marraskuiseen harmauteen mieli maassa. Kunto

Hossan kansallispuisto tarjoaa noin 90 kilometrin polkuverkoston. ÖLÖKYN ÄHKÄSY Harmaaseen kylttiin pölkkykirjaimin kaiverrettu teksti rengasreitistä hymyilyttää. Olen enemmän kuin innoissani. Olen tohkeissani, kuten meillä päin Pohjois-Pohjanmaalla ruukataan sanoa. Olen kokenut jonkin sortin valaistuksen, joka syntyy, kun liikunnan tuottamaan endorfiiniryöppyyn lorautetaan sekaan metsän tuoksua ja luonnon kauneutta. Minun suosikkicocktailini. Kirmaan pitkin Hossan harjuja kesäkuisessa ilta-auringossa. Jalkapohjiani kuumottaa, sillä juoksen uunituoreessa kansallispuistossa . On kulunut vain muutama tunti siitä, kun tasavallan presidentti vihki maamme 40. kansallispuiston virallisesti käyttöön. Tv-kamerat ovat sammuneet, ja juhlaväki poistunut kuka minnekin, mutta minun mieleni teki ulos luontoon. Ja millaiseen luontoon! Hossan retkeilyalue perustettiin jo vuonna 1979, mutta minä löysin paikan vasta nyt. Käsittämätöntä, miten en ole tiennyt näistä upeista harjuista, värikall