Running Reporter Finland

We're leaving together, but still it's farewell And maybe we'll come back, To earth, who can tell? Europen kestohittiä voi kuulla säännöllisesti muun muassa Rauman Lukon otteluissa Äijänsuolla, mutta maalilaulua väkevämmin se iskee selkäytimeen pimeässä syysillassa Kolin vaaroilla. Jos jossakin kilpailussa kannattaa olla viimeinen, niin se on Vaarojen maratonin ultramatkalla (86K). Tapahtuman perinteisiin kuuluu, että viimeisenä maaliin saapuva otetaan vastaan kuin voittaja konsanaan. Kun gps-seurannassa nytkähdellen liikkuvat pallot ilmestyvät hieman ennen yhtätoista viimeiseen nousuun, bilebändi sulkee hetkeksi mikrofoninsa, ja kymmenet oman urakkansa jo tunteja sitten päätökseen saaneet kerääntyvät kynttilöillä viitoitetulle maalialueelle. Kädet hakkaavat Final Countdownin  tahdissa, ja yhteisöllisyys on huipussaan.  Lopulta kaksi otsalamppua pilkistää pimeydestä ja väsyneet sankarit saavat kunnioitettavan urakkansa päätökseen.  Tätä se on. It

PROLOGI Syyskuinen ilta on kietonut hämärän peittoonsa paitsi takapihaa reunustavan metsän myös mieleni. Italialaisen laatuliköörin tuoksun pitäisi rauhoittaa, mutta tuijotan vain jalkojani.  Neljää mustaa varpaankynttä. Lihaskramppi vasemmassa nivusessa ei meinaa hellittää. Molemmat pohkeet laulavat sitä kuuluisaa hoosiannaa. Hiljaisuuden rikkoo ainoastaan niiskutus, kun estän nenänpäästä tippuvaa pisaraa putoamasta rinnalleni. Saamarin flunssa on uusimassa. Tässäkö se oli, yli tuhannen harjoituskilometrin tulos? Tämäkö oli minun palkintoni Nuuksio Classicista? AAMU Saavun Siikarantaan hieman yhdeksän jälkeen. Täällä on muitakin. Ihmisten iloisuus ja jännitys tarttuvat minuun kuin kesäaamun usva pellolla. Kas, tuossa lämmittelee  Janne Mononen . Hiihtäjä, jonka rekordi polkujuoksukisoista on kunnioitettava. Viime vuonna hän nykäisi täällä voittoajaksi 3.13. Sitä ei kukaan ihan heti riko, ei edes hän itse. Pling Kilian Jornet , tervetuloa Nuuksioon! Oma tavoi